Työkykypalvelut

Meiltä saat yrityksesi työntekijöille yksilöllisiä ratkaisuja työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä työntekijän takaisin työelämään palaamiseen ja ammatilliseen kuntoutumiseen.

Työkykypalvelut yksilöllisinä ratkaisuina

Myös johdon, esimiesten ja asiantuntijoiden työkyvystä pitää huolehtia. Henkinen kuormitus johtotehtävissä on onneksi yhä enemmän myös julkisuudessa, ja avun hakeminen tiukkoihin tilanteisiin yhä tavanomaisempaa. Hienoa, että olet valmis hakemaan tukea yrityksesi työhyvinvoinnin edistämiseen!

Ratkaisemme monenlaisia työkykyongelmia.

Meiltä saat yrityksesi työntekijöille yksilöllisiä ratkaisuja työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä työntekijän takaisin työelämään palaamiseen ja ammatilliseen kuntoutumiseen.

Olemme apuna jo varhaisessa vaiheessa auttamassa ratkaisemaan johdon ja henkilöstön työkykyongelmia.

Olemme osa Amiko Groupia, johon kuuluu myös Amiko Työkykypalvelut, jonka kautta yrityksesi on mahdollista saada kattavat työkykypalvelut.

Amiko Työkykypalvelut on työeläke-, liikenne- sekä tapaturmavakuutusyhtiöiden kuntoutuskumppani.

Amiko Työkykypalveluiden tarjontaan kuuluvat ammatillisen kuntoutuksen lisäksi

  • Uudelleenohjausvalmennus, jonka tavoitteena on hakea työntekijän kanssa ratkaisua haastavissa tilanteissa ja tarvittaessa tukea siirtymistä räätälöityihin tai uusiin työtehtäviin, joissa hänen osaamistaan, kokemustaan ja motivaatiotaan voidaan paremmin hyödyntää.
  • Muutosturvapalvelut yrityksille YT-tilanteessa. Yksilöllinen muutosturvavalmennuksemme tukee uuden suunnan löytymisessä.
  • Esimiesvalmennus, jossa esimiehiä valmennetaan ymmärtämään työtä sekä yksilöiden ja tiimien hyvinvointia työpsykologian ja jatkuvan kasvun näkökulmista.
  • Työhönvalmennus ja uraohjaus, jotka auttavat löytämään juuri sinulle sopivan uran.

Tutustu Amiko Työkykypalveluihin tarkemmin tai ota suoraan meihin yhteyttä!

  • Työhyvinvointia ja työkyvyn johtamista tukevia palveluita.
  • Työhyvinvoinnin ylläpitäminen ja ennaltaehkäisevä uudelleenohjaus sekä muut työkykyä tukevat palvelut ovat työkaluja vastuulliselle työnantajalle.

Avullamme koko henkilöstö tukee liiketoimintasi tavoitteita

Ota yhteyttä